torstai 28. toukokuuta 2009

All I Know Is You're There With Me

Kaikenlaiset tapahtumat - joita myös elämäksi voitaneen kutsua - ovat vieneet minua viime aikoina menneessään niin, että blogi on jäänyt vallan paitsioon. Nyt kun yliopisto on lomalla ja häät, hautajaiset ynnä muut tilaisuudet vietetty, on viimein aikaa raportoida juhlamekosta, kuten taisin aiemmin luvata.

Pilkullinen pilemekko.

Tähän mekkoon sonnustautuneena siis juhlin ystävieni M:n ja K:n tuoretta avioliittoa. Malli on jostakin männävuosien Moda-lehdestä, simppeli ja helppo ommella. Muuten tykkäsin mallista sellaisenaan, mutta hihoja jouduin kaventamaan aika lailla, alkuperäisessä mallissa ne olivat suorastaan valtavat. Vyö ja kengät ovat hankintoja edelliskesältä, asustivat silloin serkkuni häissä äidin vanhaa 70-luvun Marimekkoa (joka miehen mielestä on "liian hippi", hah!).

Juhlan kunniaksi rouva oli lakannut myös kyntensä.

Ei kommentteja: