Me täällä ärsyttävän kätevässä perheessä olemme molemmat aikaansaavia, tämän todistaakseni haluan esitellä Miähen viimeisimmät nikkaroinnit. Pitkään tekeillä ollut (eli hyvin suunniteltu) säilytysjärjestelmä vaikeasti varastoitaville seiskatuumaisille vinyyleillemme on vihdoin nähnyt päivänvalon. Punaruskeaksi petsatut, vaneriset, yksinkertaiset laatikot ovat mielestäni sekä nätit että käytännölliset.
Projektin sivutuotteena syntyi myös ihkaoma musta laatikko ulkomaille lähtevälle ystävälle. Hän oli toivonut matkatavaroidensa jatkeeksi lootaa, johon mahtuisi noin 50 seiskaa ja sellainenhan sitten syntyi. Boksi on maalattu spraymaalilla ja vuorattu sisältä rouvan ehtymättömästä kangasvarastostaan esiin taikomalla canvaksella. Nyt se on virallisesti todistettu, kankaita ei koskaan voi olla liikaa tai turhaan. Aina niille jotakin käyttöä löytyy...
torstai 16. heinäkuuta 2009
tiistai 14. heinäkuuta 2009
The Hardest Way To Make An Easy Living
Kesä on virallisesti täällä! Viikonloppuna poimittiin hyötyviljelmän ensimmäiset mansikat. Kukkapenkin tyhjään kohtaan tökkäämäni kolme perunaa näyttävät myös kasvattavan ainakin varsia, jos ei muuta. Viime vuonna omasta maasta saatiin pottuja yhdelle aterialle, ehkä tänä vuonna pistetään paremmaksi ja päästään jo kahteen?
torstai 9. heinäkuuta 2009
Strawberry Fields Forever
Vallan meinasi unohtua tämä: viime viikonloppuna tehtiin kesän ensimmäinen mansikkakakku. Äiti oli leipaissut kakkulevyn ja ostanut tarvikkeet, minä huolehdin lopusta. Pursotukset ovat ehkä rumimmat vuosikausiin, mutta onneksi eivät vaikuttaneet makuun.
Jossain lienee joku punainen valo, joka syttyy kun minä menen työpaikalla kahville (puhelin soi ai-na) ja silloin kun maalla leivotaan. Kakun valmistuttua Isin vanhoja opiskelukavereita tupsahti nimittäin yllätyskylään oikein kolmin kappalein...

maanantai 6. heinäkuuta 2009
Salad Days
Nyt kun lämpöaallosta on taas palauduttu normaaliin suomalaiseen kesälämpötilaan, voi haikeudella muistella niitä päiviä kun ei tehnyt mieli syödä lämmintä ruokaa ollenkaan... Kuumana kesäpäivänä toimistossa kesälomaa odottelevan työn sankarin ravitsee eväsruoka jossa nähty vaiva ja maku kohtaavat erinomaisessa suhteessa: Maj:n helppo pastasalaatti.
Eväskippo sisältää pastaa, runsaasti pestoa, jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, aurinkokuivattuja tomaatteja ja auringonkukansiemeniä, päälle silputaan hyvänlainen nippu basilikaa ynnä persiljaa terassin hyötyviljelmältä. Saldea voi kohentaa esimerkiksi tofukuutioilla tai seitanilla, jos sellaisia sattuu olemaan käytettävissä.
Jos mahdollista, työpaikalta karataan tyhjentämään kippo lähimpään puistoon auringonpaisteeseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)