Loikkaaminen pois toisiaan turvallisesti toistavien päivien liukuhihnalta on yllättävän vaikeaa. Päivittäin ahdistun, stressaan, ihmettelen, vaivun epätoivoon... Eikö jatko-opintojen pitänyt olla iloinen asia? Käytännön järjestelyt (tai niiden puute), epätietoisuus ja epävarmuus asioiden selviämisestä vaivaa minua. Kaikki nämä muutokset tuntuvat olevan mörkö järjestystä rakastavalle mielelleni.
Ja kuitenkin mietin, miten mukavaa on taas päästä käsiksi uusiin asioihin, hankkia lisää uusia tietoja ja taitoja.
Onko se aikuisuutta, kun ei voi tuosta vaan loikata uusiin saappaisiin vailla huolen häivää?
Sen ajatteleminen vasta ahdistavaa onkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti