Laukku oli entisessä elämässään äitini vanha, kaitaleista tehty mokkahame. Purin sen kahden kaitaleen levyisiin pätkiin ja ompelin uudelleen kasaan suorakaiteen muotoiseksi levyksi, josta laukku muodostui. Löysin ompelutarvikelokerikkoni laatikosta sopivan värisen metallivetoketjun ja koska minulla ei ollut minkäänmoista muistikuvaa siitä, mitä varten ketju on alunperin ostettu, ompelin sen kassin somisteeksi. Välttyäkseni ystäväni lanseeraamalta "aikuinen nainen kokous" -efektiltä, vuoritin laukun tukevalla maastokankankaalla. Se tuo minun näköistäni särmää laukun yksinkertaiseen tyyliin ja lisäksi kankaan tukevuus antaa ryhtiä ja tukea paikoitellen kovinkin pehmeäksi kuluneelle mokalle.
Laukku on malliltaan simppeli ja varmasti riittävän suuri. Se nielee sisuksiinsa mutisematta lompakon, puhelimen, kalenterin, läjän kaikenmoisia pussukoita ja nyssyköitä, puolen vuoden bussi- ja junaliput rytättynä, eväät ja pari kirjaa, eli juuri sen verran tavaraa kuin normaalisti raahaan mukanani.
Olen omahyväisen tyytyväinen ja syvästi ihastunut laukkuuni. Kuka haluaa maksaa tuhansia euroja designer-käsiveskasta, kun taatusti uniikin ja aivan yhtä hienon laukun saa pienellä vaivannäöllä lähes ilmaiseksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti