keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

When Angels Sing

Olen perinyt äidiltäni rakkauden vuodenaikaleivonnaisiin. Runebergin päivänä tehdään tietysti torttuja, ensimmäisistä mansikoista tehdään kakku ja syksyllä eletään kuukausia pullataikinapohjalla tehdyn mustikkapiirakan ja omenakaurapaistoksen voimin. Pääsiäisen seutuvilla on taas poikkeuksetta leivottava näitä kahvikuorrutteisia ihanuuksia.


Vähän muffinsin oloisia herkkuja kutsutaan Nunna-leivoksiksi, ei mitään tietoa miksi. Kenties koska ne ovat niin hyviä, että tarvitaan nunnamaista itsehillintää jos haluaa olla syömättä koko pellillistä kerralla...

Ensi pääsiäistä varten jaan kanssanne reseptin. Toki voi olla kapinallinen ja leipoa näitä myös muina vuodenaikoina.

Ohjeesta tulee noin 25 leivosta.

150 g voita
1, 5 dl sokeria
3 kananmunankeltuaista
100 g hasselpähkinäjauhetta

1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

1,5 dl vehnäjauhoja
3 kananmunanvalkuaista


Kuorrute:

2 dl tomusokeria
1 rkl voisulaa
n.
1,5 rkl vahvaa kahvia


Laita kattilaan voi ja sokeri, sulata massaksi ja anna porista hiljalleen pari minuuttia koko ajan sekoitellen. Nosta sivuun jäähtymään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita voi-sokeriseokseen ensin keltuaiset ja jauhot ja sitten varovasti valkuaisvaahto. Jaa taikina paperivuokiin ja paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja kuorruta jäähtyneet leivokset.

Ei kommentteja: