Future Lovers

Ensimmäiset Sublime Stitching -kokeilut on nyt tehty!

Kirjoin paketin mukana tulleille kankaille sinisen kaffiastiaston ja pari kirsikkaa. Paketin mukaan nämä ovat keittiöpyyhkeitä, mutta luulen että omani päätyvät käyttöön leivinliinastatuksella. Kangas on mielestäni aivan liian ohutta ja hienoa keittiöpyyhkeeksi ja näillä kuvioilla on paljon mukavampi peitellä taikina nousemaan tai pellillinen pullia jäähtymään.


Molemmat kuviot on tehty kokonaan tikkipistoilla, kokonaisella kuusisäikeisellä muliinilangalla. Kuviot olisi varmasti voinut tehdä myös vaikkapa varsi- ja laakapistoilla, mutta halusin aloittaa helpommasta päästä. Innostuin touhusta kovasti, kirjominen on hauskaa ja tulosta tulee yllättävän nopeasti. Mielessä on jo pari kohdetta seuraaville kirjontamalleille... Stay tuned!

Tip The Scales

Viikonlopun iloksi ruokaa viime viikonlopulta: Seitan-kasviswokkia ja ohraa. Samaista wokkia on meillä syöty aiemmin lähinnä kuskusin kanssa, mutta bongattuani ruokakaupasta Jamsin blogissaan mainitseman Torino täysjyväohran, halusin testata wokkia ohran kaverina. Tykkäsin. Kotimainen, maukas ja nopea vaihtoehto riisille on enemmän kuin tervetullut!

Wokissa on seuraavaa:
1 annos (ainakin) currylla, garam masalalla ja kurkumalla maustettua seitania kuutioina
1 pussi wokkivihanneksia* pakasteesta
Kastikkeena seitanin keitosta talteen otettua kasvislientä, jonka sekaan on lisätty pari valkosipulin kynttä viipaloituna, soijakastiketta ja sesamöljyä.


*Wokkivihannesmaailma ei muuten ole kovin hehkeä paprika-allergiselle, meillä valitaan joku niistä noin kahdesta paprikattomasta vaihtoehdosta. Kesällä tähän ruokaan on mukava käyttää tuoreita, uuden sadon kasviksia, porkkanaa, kukkakaalia, kesäkurpitsaa ja niin edelleen.

The Misinformation Age

Nimimerkki "epätietoinen" kysyy:

• Onko joku joskus teltan tai superkompaktin makuupussin avattuaan saanut sen takaisin pussiin ilman kiroilua ja väkivaltaa?
  
• Kuvitteleeko ostoskärryillä kaupan jonossa nilkoille ajeleva täti oikeasti, että se on tapa jolla jonon saa liikkumaan nopeammin?
• Loppuvatko (teko)syyt olla lähtemättä lenkille joskus?
  
• Miksi työpaikan edustalla olevat jalankulkijoiden liikennevalot eivät aina vaihdu vaikka painaa nappia?
• Kuka on vastuussa Kalevan Prisman lähellä olevasta opastekyltistä jossa lukee auto-market?
• Miksi teinien mielestä on hienoa syljeskellä ympäriinsä?
• Jos ei ole kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä onnistunut hankkimaan minkäänlaista fyysistä koordinaatiokykyä, onko peli jo menetetty?
  

You're a Boy and I'm a Girl

Ystäväni oli taannoin Suomessa parilla keikalla bändinsä kanssa ja sieltä tarttui toki mukaan kyseisen orkesterin paita. Annoin ystävälle vapaat kädet valita minulle mielestään sopivin muutamasta eri designistä (ja hän valitsi mustan, yllättävää!), sanoin että muulla ei ole väliä, haluan vain paidan joka on suurinta mahdollista kokoa. Ystävä katsoi minua pitkään, totesi että se on sitten XXL ja kysyi olenko nyt ihan varma.

Jättikokoista paitaa ostaessani mielessä oli aika paljon normaalia pidempi paita, jonkinlainen bänditunika siis. Vuosia kestäneet seikkailuni bändipaitamaailmassa ovat osoittaneet, että ladyfit-mallisia paitoja ei ole tarkoitettu ihmiselle, jolla on a) pitkähkö selkä ja b) rinnat. Tietysti jos sattuu edelleen rakastamaan 90-luvun puolivälissä muodissa olleita napapaitoja, kannattaa sijoittaa pennosensa tyttöpaitaan. Itse olen luovuttanut sopivan mallin etsimisessä, ryhtynyt ostamaan tavallisia paitoja ja kustomoimaan niitä.

Lupasin hämmentyneelle ystävälleni todistusaineistoa siitä, että pääni ei ole pehmennyt totaalisesti (en mene vannomaan todistaako tämä siitä mitään), enkä hiihtele ympäriinsä miesten teepaidassa johon mahtuisi helposti kolme minua. Harmittaa, kun en älynnyt ottaa kuvaa paidasta ennen muodonmuutosta. Näytin 14-vuotiaalta wannaberäppäriltä.

Behold! The amazing transforming t-shirt!

Huomasin muuten olevani taas tietämättäni kierrätystrendien aallonharjalla. Eilisessä Strömsössäkin kustomoitiin vanha t-paita.

It Could Be Sweet

Ajattelin eilen raskaan päivän päätteeksi virkistää mieltä testaamalla paria uutta reseptiä. Aiemmassa postauksessa mainitun Sublime stitching -paketin kanssa samassa tilauksessa saapui myös Vegan Cupcakes Take Over The World -kirjanen ja kuppikakkusten leipominen on ollut siitä saakka mielessä.

Aloitin helpoimmasta päästä ja tein Golden vanilla ja Your basic chocolate cupcakeja. Kuorrutin vaniljaiset suklaisella ja suklaiset vaniljaisella kreemillä. Reseptit olivat mukavan helppoja ja selkeitä, mitä nyt ameriikan mittayksiköt vaativat hetken laskutoimituksellisia pähkäilyitä. Yksi cup on noin 2,4 desiä ja siitähän on sitten hauska laskea yhtä kolmasosaa, kolmea neljäsosaa ja niin edelleen. Kaksi matemaattista aivosoluani törmäilivät toisiinsa kuin atomit hiukkaskiihdyttimessä.

Haluaisin tässä yhteydessä lähettää terveisiä yläasteen ja lukion matematiikan opettajalleni: Olen valmis tunnustamaan, että matematiikalla on paikkansa maailmassa, mutta en ole edelleenkään tarvinnut yhtälöitä keittiössä. Keksi parempia esimerkkejä.

Kuorrutuksen määrä oli jo ohjeiden mitoista päätellen valtava. Puolitin ohjeen ja kuorrutus riitti aivan mainiosti kymmenen kakkusen päälle. Makukin on jo testattu ja todettu erinomaiseksi. Vegaanisia leivonnaisia usein vaivaava läpitunkeva soijan maku loistaa poissaolollaan ja kakkusten rakenne on myös mahtavan ilmava. Uskon että testailen lisää kirjasen reseptejä myöhemmin.

Kuppikakkuset jäähtymässä.

Ebony and Ivory, together in perfect harmony...

Jotkut ihmiset tuntevat kummallista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kissojen tai koppakuoriaisten kanssa. Minä olen ehkä ollut edellisessä elämässä 50-luvun kotirouva. Tykkään kaikenlaisesta kotipuuhailusta (okei, silittäminen on kamalaa enkä erityisemmin rakasta siivoamista, vaikka järjestyksen ystävä olenkin), käsitöiden lisäksi en tiedä montakaan mukavampaa tapaa lepuuttaa mieltäni kuin leipominen ja kokkailu. Tänään kotirouvahengen tuloksista saa nauttia Miähen bändi, lähetin suurimman osan osan näistä studiopäivän iloksi.

The Leaving Song

Maailmassa olisi ehkä mukavampiakin syitä huomata akuutti mustan, siistin takin puute, kuin läheisen ihmisen siunaustilaisuus, mutta sellaista on elämä. Pohdin päällysvaateongelmaani vanhempien luona vieraillessani, äiti hävisi toviksi ullakolle ja palasi takaisin kainalossaan jättimäinen villakangasviitta suoraan 80-luvulta.Viitassa oli niin valtavasti kangasta, että sitä olisi voinut käyttää väliaikaismajoitukseen, eli materiaali riitti hyvin puolipitkään takkiin.

Ompeluprosessin aikana koin suuren voiton, kun sain istutettua hihat paikalleen ensi yrittämällä. Historiallista! Riemuni toki kostautui lähes saman tien ja kävin Suuren Epolettitaistelun 2009, jossa pääsin voitolle vasta kolmannella yrittämällä... Ylpeys ja lankeamus ja mitä näitä nyt on.

Säästin omia vaivojani säästämällä viitan vanhan pystykauluksen ja osan vanhoista napinlävistä. Alkuperäinen ajatukseni oli ostaa mahdollisimman simppelit ja huomaamattomat napit, mutta nappikaupasta ei löytynyt tälle ajatukselle kumppania, joten päätin tehdä täyskäännöksen ja valitsin mahdollisimman kiiltävät, hieman kiiltonahalta näyttävät napit. Saatuani ne paikoilleen, olen sangen tyytyväinen valintaani ja koko takkiin.

Vuorisatiini ennen kohtaamista saksien kanssa.

"Entisessä elämässäni olin jättimäinen viitta."

Kiiltävät napit ja hihansuun yksityiskohta.

Lace and Whiskey

Äiti tilasi minulta vajaat neljä metriä reunapitsiä. Koska harvemmin kieltäydyn käsityöhaasteista ja koska muuten äitini epäilemättä virkata nitkuttaisi pitsin reumakätösillään itse ja kärsisi sitten seurauksista, päätin ottaa tilauksen vastaan.

Virkkamiseni on viime vuosina rajoittunut lähinnä pariin villamysyyn ja trikookuteesta virkattuihin asioihin, pikkuruisen koukun ja kalalangan maailmassa olen seikkaillut viimeksi noin viisitoista vuotta sitten iskeneen ruutuvirkkausinnostuksen (outoa, tiedän!) aikoihin. Reippaana tyttönä otin koukun kauniiseen käteen ja selasin äidin hyllystä löytämääni Hildegard Åstrandin Pitsinvirkkaus-kirjaa.

Äiti halusi liinaansa kapeahkon reunapitsin. Itse halusin pitsin joka tehdään koko leveydeltä kerralla, koska en halunnut ensin virkata vajaata neljää metriä ketjusilmukoita. Tähän malliin päädyin käytännön syistä: se oli ainoa jonka osasin tehdä. Kokeilin valehtelematta lähemmäs kymmentä erilaista ohjetta ja sain aikaiseksi lähinnä päänraapimista, epämääräisiä lankasuttuja ja "mikä silmukka mihin?", "pitäisikö tästä muka tulla pitsiä?" ja "eihän tässä ole mitään järkeä!" -huudahduksia. Alkuhankaluuksien jälkeen (aloitin tämänkin mallin kolmesti), ohje osoittautui ihan helpoksi ja mukavaksi tehdä, pelkkiä ketjusilmukoita ja pylväitä.

Nyt pitsiä on kolmisen metriä ja olen nokka kohti taivasta. Tällä kelpaisi elvistellä, jos kuuluisi ompeluseuraan. Pitsinvirkkaus on nimittäin kovan luokan mummotaito.

Pull This Thread as I Walk Away

Olen taas askeleen lähempänä mummoutta. Posti kiikutti tänään laatikkoon bookdepositorysta tilatun Sublime Stitching -paketin. Putiikin kirjontamallit eivät ole ihan siitä mummoimmasta päästä, mm. tatuointihenkisiä sydämiä, bannereita ja varpusia, mutta enpä minä miksikään perusmummoksi olekaan ryhtymässä.

Pakkaus sisältää kaksi puuvillaista keittiöpyyhettä, joihin voi testata silitysarkkien malleja ja samalla taitojaan. En ole mikään maailman paras kirjoja, tosin villakirjontaa on tullut harjoiteltua enemmänkin, mutta harjoitus tehnee mestarin myös tässä taidossa. Ensinnä ajattelin tehdä ehkä kirsikoita tai kissan (kuva paketin kannessa), tai sitten jotakin aivan muuta... Saas nähdä.

Pakkaus on myös kovin sievä.