The Leaving Song

Maailmassa olisi ehkä mukavampiakin syitä huomata akuutti mustan, siistin takin puute, kuin läheisen ihmisen siunaustilaisuus, mutta sellaista on elämä. Pohdin päällysvaateongelmaani vanhempien luona vieraillessani, äiti hävisi toviksi ullakolle ja palasi takaisin kainalossaan jättimäinen villakangasviitta suoraan 80-luvulta.Viitassa oli niin valtavasti kangasta, että sitä olisi voinut käyttää väliaikaismajoitukseen, eli materiaali riitti hyvin puolipitkään takkiin.

Ompeluprosessin aikana koin suuren voiton, kun sain istutettua hihat paikalleen ensi yrittämällä. Historiallista! Riemuni toki kostautui lähes saman tien ja kävin Suuren Epolettitaistelun 2009, jossa pääsin voitolle vasta kolmannella yrittämällä... Ylpeys ja lankeamus ja mitä näitä nyt on.

Säästin omia vaivojani säästämällä viitan vanhan pystykauluksen ja osan vanhoista napinlävistä. Alkuperäinen ajatukseni oli ostaa mahdollisimman simppelit ja huomaamattomat napit, mutta nappikaupasta ei löytynyt tälle ajatukselle kumppania, joten päätin tehdä täyskäännöksen ja valitsin mahdollisimman kiiltävät, hieman kiiltonahalta näyttävät napit. Saatuani ne paikoilleen, olen sangen tyytyväinen valintaani ja koko takkiin.

Vuorisatiini ennen kohtaamista saksien kanssa.

"Entisessä elämässäni olin jättimäinen viitta."

Kiiltävät napit ja hihansuun yksityiskohta.